Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2019.

Kesäloman kirppistelyt

Kuva
Huh hellettä. Säät suosivat kesälomareissulla, mutta kiertämistäni kirpputoreista suurin osa tarjosi lähinnä askelia aktiivisuusrannekkeeseen. Onneksi kuitenkin yksi kirppari oli nimensä arvoinen. Nimittäin Savonlinnan Kympintori, jonka vitriinistä ostin nämä kaikki ihanat lasiesineet. Kaj Frankin kuvissa näkyvä maljakko on Nuutajärven lasia ja 1960-luvulta. 18 euroa oli mielestäni aika edullinen hinta tarrallisesta maljakosta. Yleensä en osta juurikaan vitriineissä olevia esineitä, mutta nyt helle sekoitti pään pahemman kerran ja valikoin sieltä kokonaista kolme mielestäni laatuun nähden edullisinta esinettä.  Riihimäen lasin Carmen kääntömaljakko/kynttilänjalka on ollut ollut jo kauan himotuimpien listallani, mutta aiemmin hintapyynnöt ovat olleet aivan poskettomia. Tällä kertaa 35 euroa oli mielestäni ihan kohtuullinen hinta tarrallisesta maljakosta. Hellepäivän auringossa tämä punainen Carmen näyttää aivan upealta. Carmenin on suunnitellut Tamara Aladin ja

Viehättävä Vellamo

Kuva
Kalevalaisessa runoudessa Vellamo on veden emäntä, Ahdin puoliso. Vellamo nimeä kantaa myös Valto Kokon 1980-luvulla Iittalalle suunnittelema lasisarja. Löysin omaan Vellamo kokoelmaani täydennystä.  Suuren tarjoilu kulhon nimittäin. Sen hinta oli kolmisen euroa. Jos Iittalan tarra olisi ollut vielä kulhossa kiinni olisi hintakin varmasti ollut hiukan erilainen. Mielestäni kulho ei ole aivan arkinen ja sopisikin sen vuoksi paremmin hiukan juhlavampaan kattaukseen kuin arkiastiaksi. Sarjan maljakkoja mulla on ollut jo ennestään muutama. Pienempää maljakko kokoa voisin kuvitellä käyttäväni myös olutlasina, vaikkei niitä siihen tarkoitukseen olekaan varsinaisesti tarkoitettu. Iittala on aloittanut maaliskuussa Iittala Vintage- palvelun, joka ostaa ja myy Iittalan ja Arabian vanhoja astioita. Onko kukaan kokeillut palvelua? Helpottaa ainakin puuttuvien astioiden löytämistä, mutta tietty yllätyksellisyys, joka kirpparikäynneissä on mukana jää pois. Niill

Viimeisin löytö

Kuva
Pitkästä aikaa kirjoittelen löydöistäni myös täällä blogin puolella. Blogikin on muuttanut Lilyn osoitteesta Bloggeriin, jonka käyttöä yritän tässä samalla harjoitella.  Löytöni on kuvassa oikealla näkyvä Riihimäen lasin keltainen Sulttaani-sarjan kynttilänjalka, jonka on suunnitellut Nanny Still. Kivaa että se oli juuri väriltään keltainen, koska olen koko ajan ihastunut enemmän ja enemmän näihin keltaisiin lasiesineisiin. Löytöpaikkana toimi tälläkin kertaa Kierrätyskeskus, josta aina silloin tällöin tekee törkeän hyviä löytöjä. Tälle oli laitettu kahden euron hintalappu josta sain vielä kanta-asiakas alennuksen. Löytö oli tipalla jäädä jollekkin muulle onnekkaalle, koska mukana ollut alakoululainen oli jo sitä mieltä että kiertely paikassa on kestänyt aivan liian kauan. Onneksi sain kuitenkin vielä kurkata vähän tarkemmin yhteen hyllyväliin, josta tämä kaunotar löytyi. Näitä kynttilänjalkoja on valmistettu Riihimäellä vuosina 1967-1969. Nanny Stillin kerrotaan saane